Kellojen siirto ja vauvan uni: Näin selviätte muutoksesta helpommin
Aivan kuten meillä aikuisilla, myös lapsen vuorokausirytmi voi mennä sekaisin kellojen siirtämisestä. Koko perheen yöunet on kuitenkin mahdollista pelastaa muutamalla yksinkertaisella niksillä. Alta löydät vinkit vauvan valmisteluun ja säännöllisten rutiinien merkitykseen uuteen aikaan siirryttäessä.
Näin valmistelet vauvan kellojen siirtoon
Voit minimoida kellojen siirron vaikutukset lapseesi muutamalla helpolla askeleella.
Säädä sisäistä kelloa asteittain
Aloita nukkumaanmeno- ja herätysajan siirtäminen 10 minuutilla joka toinen päivä jo viikkoa ennen h-hetkeä. Näin lapsen rytmi on valmiiksi ”uudessa ajassa”, kun kellot lopulta siirtyvät, ja aamuherätykset osuvat helpommin kohdalleen.
Esimerkki: Kesäaika (kelloja siirretään tunti eteenpäin) Jos vauvasi menee yleensä nukkumaan klo 19.00, muuta aikaa näin:
- Tiistai: klo 18.50
- Keskiviikko: klo 18.40
- Torstai: klo 18.30
- Perjantai: klo 18.20
- Lauantai: klo 18.10
- Sunnuntai: klo 19.00 (uutta aikaa)
Esimerkki: Talviaika (kelloja siirretään tunti taaksepäin) Jos vauvasi menee yleensä nukkumaan klo 19.00, muuta aikaa näin:
- Tiistai: klo 19.10
- Keskiviikko: klo 19.20
- Torstai: klo 19.30
- Perjantai: klo 19.40
- Lauantai: klo 19.50
- Sunnuntai: klo 19.00 (uutta aikaa)
Pidä nukkumisympäristö hämäränä
Lapsen voi olla vaikea nukahtaa, jos ulkona on vielä valoisaa. Pidä huone mahdollisimman pimeänä, jotta vauva ymmärtää yöunien alkavan. Pimennysverhot ovat tässä loistava apu. Muista aina noudattaa turvallisen unen ohjeistuksia.
Luota tuttuihin rutiineihin
Säännöllinen iltarutiini rakentaa hyvää pohjaa unitaidoille vuosiksi eteenpäin. Rutiiniin voi kuulua vaikkapa kylpy, vauvahieronta, iltasatu tai kehtolaulu. Rauhoittuminen ennen h-hetkeä estää lasta ylikierroksilta juuri ennen nukkumaanmenoa. Etsi tapa, joka sopii parhaiten juuri teidän perheellenne.
Hyödynnä päivänvaloa
Lähde mahdollisuuksien mukaan ulos kävelylle päivänvaloon, mieluiten aamulla tai myöhään iltapäivällä. Luonnonvalo auttaa nollaamaan vauvan sisäisen kellon ja säätelemään unirytmiä. Muista huolehtia riittävästä aurinkosuojauksesta.
Älä tingi päiväunista
Päiväunia ei kannata jättää väliin, sillä ne ylläpitävät päivän tuttua rakennetta. Huolehdi vain, etteivät unet veny liian pitkiksi tai ajoitu liian lähelle illan nukkumaanmenoa.
Vinkki: Jos lapsesi on hyvin herkkä muutoksille, voit kokeilla siirtää rytmiä 15 minuutin harppauksilla, mutta tehdä muutoksia harvemmin (esim. joka kolmas päivä).
